top of page
Ham, Salami and Cheese Board

Mangaliza

-laiduntavat villasiat

Mangaliza kasvatus & liha

Mangalizan kasvatus aloitettiin Mellangårdin tilalla vuonna 2016 hankkimalla 6 emakonalkua ja nuori karju. Emakot porsivat ensimmäisen kerran alkukesällä 2017. Tavoitteena on kasvattaa teuraaksi noin 30-40 sikaa vuodessa.

Tuotantomme on luomuserttifioitua ja eläimillä on reilusti luomusäädöksiä sikamaisemmat elinolosuhteet. Ne viihtyvät koko vuoden ulkona isossa tarhassa ja laidunkaudella niillä on pääsy lähipellon laitumille. Manglizat syövät luonnosta löytämänsä ravinnon lisäksi tilallamme tuotettua luomu ohra- papu/herne jauhoa ja luomu apila-nurmi säilörehua.

Meillä Mangalizat kasvavat hitaasti 18-30kk riippuen yksilöstä ja sen kyvystä kasvaa niille tarjotulla rehulla. Hidas kasvu näkyy lihan tummassa värissä ja rasvan määräässä lihasyiden välissä. Sikojen teuraspainot vaihtelevat teurastuksessa  80-100kg välillä. Teurastus, leikkuu ja pakkaus tapahtuu Meatgardin pienteurastamossa Inkossaa jonka toimintaan olemme itse vaikuttamassa osaomistajina. Ottamalla osaa ja vastuuta eläinten koko elinkaaresta varmistamme että tuottamamme liha on tuotettu eläimiä kunnioittavalla tavalla.

Mikä on Mangaliza?

Mangaliza on vanha sikarotu Unkarin alueelta joka oli Euroopassa hyvin yleinen vielä 1900-luvun alkupuolella. Roudun jalostukssa rasvan laatu ja rasvan mahdollisimman iso määrä ruhossa on ollut tärkeä jalostustavoite. Tämä erinomaisen rasvan renesanssi on osaltaan ollut pelastamassa rotua sukupuuton partaalta. Rotua oli parikymmentä vuotta sitten jäljellä enää parisataa yksilöä, mutta tänäpäivänä sen suosio kulinaristien keskuudessa on vakiinuttanut rodun aseman. Tällä hetkellä Mangalizan-lihaa tuottavia tiloja on pelkästään Suomessa yli 10.

Mangaliza sikarotu soveltuu erinomaisesti Suomen oloihin tarhattavaksi. Sen paksu rasvakerros ja tuuhea karvoitus suojaa eläintä kylmältä ja routu on osoittautunut hyin vastustuskykyiseksi tavallisia sikoja vaivaavia tauteja vastaan. 

Mistä lihaa voi ostaa?

Mangalizan-lihaa on ostettavissa ympäri vuoden tilaltamme Vestlaxissa. Pidämme pientä pakkasvarastoa josta lähes aina löytyy erillaisia tuotteita myytäväksi. Suurempia teuraseriä varten kuten joulun-, kesän- ja alksyksyn teuraseriä varten otamme mieluiten ennakkotilauksia jotta tiedämme paremmin miten monta sikaa meidän kannattaa lähettää teuraaksi. Juuri nyt syksyllä on hyvä tilaisuus varata joulupöytään luomutuotettua Mangalizan-lihaa. Jouluteurastus tapahtuu tänä vuonna joulukuun alussa joten kaikki tilaukset marraskuun loppuun mennessä pyritään huomioimaan niin kauan kun lihaa rittää myytäväksi. Tarjoamme jouluksi pääasiassa paketteja joihin kuuluu kinkun lisäksi muita herkkuja kuten nakkeja ja kyljyksiä. Yritämme näin saada mahdollisimman suuren osan eläimestä myytyä tilauksia vastaan. Jouluteurastuksen tilaukset voidaan toimittaa sovittuun paikkaan pääkaupunkiseudulle ja tarvittaessa Turkuun joulua edeltävänä viikkona.

Tilauksen voit jättää täyttämällä tilauksen verkkokaupassamme, soittamalla tai lähettämällä sähköpostia. Yhteystiedot löytyy "Yhteystiedot" sivulta.

bottom of page